Robin on Vuoden Positiivisin Suomalainen 2015

vuoden-positiivisin-suomalainen-2015-robin

Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on valinnut popartisti Robin Packalenin Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi 2015.

Raati vaikuttui erityisesti siitä, kuinka Robin on esimerkillisesti kulkenut kohti omia unelmiaan jo pienestä asti. Vaatii erityistä tahdonlujuutta, paineensietokykyä ja uskoa omaan itseensä pärjätä jo nuorena vaativalla musiikkialalla. Raati painotti myös valinnassaan sitä, kuinka Robin toimii esikuvana myös erityisesti nuorille viestien, että kaikki on mahdollista ja menestys kumpuaa omasta motivaatiosta ja hyvästä asenteesta.

Robinin menestys on ollut ilmiömäistä. Hän aloitti uransa voittamalla vuonna 2008 järjestetyn Staraskaba-laulukilpailun ja jo seuraavana vuonna Robin edusti Suomea New Wave Junior –kilpailussa Moskovassa miljoonille silmäpareille. Vuonna 2012 Robinilta ilmestyi debyyttisingle ”Frontside Ollie”, jota on katsottu YouTubessa yli 13 miljoonaa kertaa. Robin on myynyt kolmessa vuodessa ennätyksellisesti yli puoli miljoonaa levyä ja hän on ollut Suomen googlatuin henkilö vuosina 2012, 2013 ja 2014. Suuren suosion siivittämä nuori mies tunnetaan maanläheisenä, positiivisena ja helposti lähestyttävänä henkilönä.

Elämäntyöpalkinto Hannes Hynöselle

hannes_hynonen

Sotaveteraani Hannes Hynönen nousi suomalaisten ihmisten tietoisuuteen Linnan juhlissa vuonna 2014. Hynönen on 102-vuotias ja asuu Mikkelissä omassa asunnossaan. Ammatiltaan Hynönen oli maanviljelijä.

Hynösen valloittava persoona ja positiivinen asenne tekivät vaikutuksen raatiin. Kunnioitettavan ikänsä aikana Hynönen on nähnyt paljon yhteiskunnallista ja teknologista muutosta; hyviä ja huonoja aikoja. Asenteensa sotaveteraani on kuitenkin valinnut pitää positiivisena. Hynösen hersyvä huumori, helmeilevä nauru ja elämäniloisuus on tarttuvaa. Hannes Hynönen ansaitsee elämäntyöpalkinnon, sillä hän on loistava esimerkki kaikille meille muille.

Katso videot ja kuvat tapahtumasta


25. Valtakunnallinen positiivisuusviikko

Positiivisuusviikkoa on vietetty ensimmäisen kerran vuonna 1991. Viikon tavoite on lisätä myönteisyyttä ihmisten arkipäivässä. Jokainen, joka käytöksellään, asenteellaan, sanoillaan ja energisyydellään luo positiivista ilmapiiriä ympärilleen, parantaa kaikkien elämänlaatua. Annetaan myönteisen asenteen ratkaista – edes yhden viikon ajan vuodessa.

Valinnan taustaa

Positiivarit Oy ja Suomen Nuorkauppakamarit ry yhteistyössä jakavat vuosittain Suomen Positiivisimman Suomalaisen kunniamaininnan. Valinnan tarkoituksena on korostaa positiivisuutta ja palkita onnistumisia ja näin vaikuttaa yhteiskuntaan positiivisesti. Yhteiskunnan haasteiden ja epävarmuuden keskellä on tarkoitus herättää suomalaiset näkemään mahdollisuuksia sekä valaa uskoa tulevaisuuteen. Vuoden Positiivisimman Suomalaisen valinnalla on jo pitkät perinteet. Idean isä on yrittäjä ja luennoitsija Juhani Töytäri. Vuoden Positiivisin Suomalainen on valittu vuodesta 1993 lähtien.

Vuosien varrella palkitut

2014 Pekka Hyysalo, 2013 Elastinen, 2012 Minna Kauppi, 2011 Antero Mertaranta, 2010 Toni Nieminen, 2009 Alexander Stubb, 2008 Wilson Kirwa, 2007 Teemu Selänne, 2006 Kiira Korpi, 2005 Piispa Eero Huovinen, 2004 Pikku G, 2003 Mikko Kuustonen, 2002 Pirjo Kauppinen, 2001 Veikka Gustafsson, 2000 Vesa Keskinen, 1999 Marco Bjurström, 1998 Satu Silvo, 1997 Jari Sillanpää, 1996 Olli Valtonen, 1995 Mika Halvari, 1994 Valentin Kononen, 1993 Katri Helena.

Elämäntyöpalkinto myönnetty: Aira Samulinille, Elisabeth Rehnille, Ilkka ”Danny” Lipsaselle sekä Esa Saariselle.

Valinna kriteerit

  • hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta
  • hänen saavutuksensa ovat merkittäviä
  • hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen
  • hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa
  • hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin

Lisätietoja:

Vuoden Positiivisin Suomalainen -kilpailu:
Kiti Friman, Positiivarit Oy, 050-4338325, kiti.friman@positiivarit.fi

Robinin haastattelupyynnöt:
Tara Kojonen / Universal Music Oy, +358 50 4673269, tara.kojonen@umusic.com


Annimari Korte on Vuoden Positiivisin Suomalainen 2020

”Kun tekee kaikkensa unelmiensa eteen eikä luovuta, kaikki on mahdollista” Posit Lue lisää »

Jorma Uotinen on Vuoden Positiivisin Suomalainen 2019

Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on valinnut Vuoden Positiivisimmaksi Lue lisää »

Mestarivalmentaja Jukka Jalonen: ”Aitous ja luottamus tärkeitä”

Mestaruudet ovat vahvistaneet Jukka Jalosen uskoa positiivisuuden voimaan Haastattelu t Lue lisää »

Turun alueen vuoden positiivisimman tittelit jaettiin neljälle yhteisön valopilkulle

Turun Positiivareiden tuomaristo on jälleen valinnut alueen positiivisimmat, joiden i Lue lisää »

Mikko ”Peltsi” Peltola on Vuoden Positiivisin Suomalainen 2018

MIKKO ”PELTSI” PELTOLA ON VALITTU POSITIIVISMMAKSI SUOMALAISEKSI 2018 Positiivareid Lue lisää »

Vuoden 2017 julkistustapahtuma

Vuoden Positiivisin Suomalainen 2017 julkistettiin 21.9.2017 Original Sokos Hotel Vaakunas Lue lisää »