Turun Vuoden Positiivisin nainen 2006 Hülya ”Hissu” Kytö ja mies 2006 Heikki Salmela
Turun positiivisimmaksi naiseksi on valittu Hülya ”Hissu” Kytö ja positiivisimmaksi mieheksi Heikki Salmela. Valinnan teki Turun Nuorkauppakamari ry:n hallituksen ja aikaisempien vuosien Turkulaisten Positiivisten muodostama valintalautakunta.
Vuoden Positiivisimman Turkulaisen valinnan tarkoituksena on kaiken epävarmuuden, kriisien ja haasteiden keskellä herättää turkulaiset näkemään myös ympärillään oleva positiivisuus, mahdollisuudet ja usko tulevaisuuteen. Sitä ilmentävät konkreettisimmin henkilöt, joiden elämäntyö, saavutukset ja vaikuttaminen toimivat esimerkkinä myös muille.
Vuoden Positiivisimman Turkulaisen valinnalla on pitkät perinteet ja Turun Positiivisia on valittu vuodesta 1996 lähtien ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa turkulaiset pääsivät itse vaikuttamaan ehdokasasetteluun. ”Asia kiinnosti minusta aika hyvin turkulaisia, sillä kriteerit täyttäviä ehdotuksia tuli yli toistakymmentä. Uskon, että ehdotuksia tulee tulevaisuudessa selkeästi enemmän uuden käytännön vakiinnuttua.” toteaa Turun Nuorkauppakamarissa projektipäällikkönä toiminut Janne Pöyhönen.
Valintalautakunta perustelee valintojaan seuraavasti:
Vuoden Positiivisin Turkulainen on henkilö, joka voi toimia esikuvana meille muille, koska:
- hän on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta
- hänen saavutuksensa ovat merkittäviä
- hän auttaa myös muita onnistumaan, on innostunut ja palveluhenkinen
- hän on pitkäjänteinen tekijä, joka on aina uskonut asiaansa
- hän on oman tiensä kulkija, joka on ryhtynyt sanoista tekoihin
- on rehellinen itseään ja muita kohtaan
Turun Positiivisimmaksi Naiseksi valittu Hülya ”Hissu” Kytö on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta toimiessaan jo vuosikymmeniä lukemattomin eri tavoin, niin virallisena kuin yksityisenä Turkuun tulleiden maahanmuuttajien asioiden ajajana ja kulttuuriimme kotouttajana. Hänen saavutuksensa ovat erittäin merkittäviä rasismista ja syrjinnästä vapaan yhteiskunnan kehittymisen edistäjänä. Näistä ansioistaan hän on saanut runsaasti myös valtakunnallista julkista tunnustusta, mm. vuonna 2002 Kydölle myönnettiin Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.
Turun Positiivisimmaksi Mieheksi valittu Heikki Salmela on yrittäjänä osoittanut oikeat vaistonsa. Häntä on pidettävä Turun talouselämän kärkinimenä. Lähes 40 vuotta yrittäjänä on tehnyt Salmelasta henkilön, jolta eivät ideat lopu, eikä sormi mene suuhun. Vuonna 1988 Salmela myi yrityksensä ja kolmen vuoden jälkeen hän huomasi, että uudet omistajat olivat ajautuneet talousvaikeuksiin. Salmelalle tarjottiin mahdollisuutta ostaa liiketoiminta takaisin. Näin tapahtuikin, tänään hänen yrityksensä voi jälleen hyvin. Tällaiseen kokonaisuuteen ei moni pysty.
Vuonna 1996 Heikki Salmela palkittiin valtakunnallisella yrittäjäpalkinnolla ja seuraavana vuonna Turun kehittäjä tunnustuksella. Sympaattisena ja aina valmiina kuuntelemaan muita osoittaa hänessä olevan aimo annosta inhimillisyyttä. Yrittäjä, jolta tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta ei puutu. Positiivisena henkilönä hän huolehtii työntekijöistään ja osaa oikeat yritys- ja johtamistavat.