Lohjan Vuoden Positiivisin 2008
Pirkko Lahti
Vuoden Positiivisimmaksi Lohjalaiseksi 2008 on valittu Suomen Mielenterveysseuran entinen toiminnanjohtaja
Pirkko Lahti. Lahti oli ylivoimainen 75 äänellään. Yhteensä ääniä annettiin yli 300 kpl.
Ennalta annettuja ehdokkaita olivat Pirkko Lahden lisäksi
Harri Hollo,
Markku Ignatius ja
Kimmo Liljander. Lisäksi lohjalaiset antoivat runsaasti ääniä omille ehdokkailleen. Ehdokkaita perusteluineen olivat mm. hieroja
Kaarina Pulkkinen (lohjalaisten parantaja), lukion opettaja
Tuula Nurmi (positiivinen vaikuttaja jokapäiväisessä elämässä), hoitoalan ammattilainen
Seija Latva (lähimmäinen joka välittää muista), kansantanssiohjaaja
Eija Ulenius (tuottanut suurta iloa aikuisille ja lapsille), matkailusihteeri
Emma Ajo (tekee hyvää työtä Lohja-kuvan eteen), tanssinopettaja
Teija Seppälä (arvokasta työtä koko Lohjan iloksi), säveltäjä
Tommi Kalenius (positiivinen luonne),
Helmer Vuorinen (Jumppajusseilla iloa elämään),
Marjatta Niemi (hyvää eläinsuojelutyötä) sekä
Lohjan Omenatyttö 2006. Ääniä saivat myös asiakaspalvelijat eri aloilta kuten kampaamot, ravintolat, kaupat, kioskit ja hoitoalat, pitkän linjan yrittäjät, laulajat ja liikkuvan poliisin valvontaryhmä. Nuoret antoivat ääniä omille ystävilleen, vanhemmat taas esimerkiksi naapurille, anopille tai appiukolle. Lukipa yhdessä lapussa myös "Oma äiti on aina paras!".
Koko kansan terapeutti
Kesälohjalaisena tuttu Pirkko Lahti tunnetaan Lohjalla etenkin ns. Hyvän mielen piknikeistä, joita energinen puuhanainen on järjestänyt jo kolmena kesänä. Lahden omalla kesämökillä Immulassa järjestetyille peltopiknikeille ovat löytäneet tiensä yli sadat lohjalaiset. Järjestelyissä on mukana Lohjan seudun mielenterveysseura. Lahden ideoimat peltopiknikit näyttävät jatkuvan tulevaisuudessakin, sillä tulevien piknikien ohjelmaa on jo mietitty.
Pirkko Lahti on tehnyt merkittävää mielenterveystyötä Suomen Mielenterveysseuran pitkäaikaisena toiminnanjohtajana. Hän jäi tehtävästä eläkkeelle vuonna 2006. Pirkko Lahti on osoittanut todellista tahdonvoimaa, sisua ja ahkeruutta myös työskentelemällä vankeinhoidon parissa, Helsingin yliopiston psykologian laitoksella sekä useissa kansainvälisissä tehtävissä, mm. Mielenterveyden maailmanliiton presidenttinä. Lahti on arvostettu puhuja, joka on tehnyt mielenterveystyötä tunnetuksi monenlaisissa yhteyksissä.
Pirkko Lahti myös on julkaissut useita teoksia mielenterveyteen liittyvistä teemoista. Hän on saanut työstään lukuisia palkintoja, mm. Kansanvalistusseuran palkinnon vuonna 1993 ja Valtion tiedonjulkistamispalkinnon 1996. Hän on saanut myös kultaisen työympäristötyön erityisansiomitalin vuonna 2000, Vuoden puhujan palkinnon 2001 ja Alfred Kordelinin säätiön tunnustuspalkinnon 2005.
Julkaistuja teoksia:
- Nainen 40-50 (1990)
- Vanhus ja Aika (1993)
- Mielenterveyden menu (1995)
- Mietteitä elämän poluilta (1999)
- Hyvän mielen mahdollisuudet (2003)
Vuoden Positiivisin Lohjalainen -projekti
Vuoden Positiivisin Lohjalainen on Lohjan Nuorkauppakamarin vetämä projekti, joka toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2004. Edellisten vuosien voittajat ovat: 2004
Essi Tolonen, 2005
Irja Olkinuora, 2006
Anne-Mari Kaskinen ja 2007
Jussi Hakava.